Niin, oikeastaan tämä matka alkoi jo torstaina, sillä niin aikainen lähtö oli luvassa, että harvapa taisi oikein kunnolla saada unenpäästä kiinni. Pakkaamista EI voinut jättää lähtöpäivään.
Tutulla tapaamispaikalla oli tuttu joukko koolla, vain kourallinen uusia uskalsi mukaan. Matkaan päästiin lähes aikataulussa, joten aikaa jäi pysähdykseen Hiidenmaan (eiku…)
kahvilassa. Olvi oli sponsoroinut matkaevästä, joten rohkeimmat aloittelivat todella aikaisella aamuoluella.
Tallinnaan ja paikalliseen turistiluokan bussiin siirtyminen kävi sujuvasti. Matkalla kohti Tarttoa nautimme ensimmäisen perinneruoka-annoksen vanhassa tuulimyllyssä.
Possu, hapankaali ja paistetut perunat putosivat hyvin oluen vauhdittamina. Katolla pesää rakentavat haikarat toivat monelle jo ensimmäiset koti-ikävän väristykset.
Majapaikkanamme oli tyylikäs hotelli Barclay, ei suinkaan sen tupakan, vaan Sandelsiakin vastaan taistelleen, Suomen ensimmäisen kenraalikuvernöörin, sotamarsalkka Barclay de Tollyn mukaan nimetty. Vuosina 1944-1992 siinä majoittui Puna-armeijan esikuntaa, nyt siis toisinajattelijoita.
Seuraava kohteemme oli nimetty Turun ja Tarton yliopistojen professorien mukaan: Turun Yliopiston Granö-Keskus Villa Tammekann. A.Aaallon rytmikkäitä muotoja ihailimme sujuvasti, vaikka opastus olikin vaisunlainen. Sauna herätti kovasti kylpemishaluja…
Naapurissa, tien toisella puolella oli punatiilinen rakennus, josta arkkitehti myös oli varmasti ollut aikanaan ylpeä. Sen ulkomuoto oli jo päässyt rapistumaan (-44 - -92 ?), mutta tornissa liehui ylväänä punainen lippu: A. LeCoq! Kun nuori myyntijohtaja oli esitellyt myyntikäyränsä ja vanha panimomestari tuotantolaitoksen, saatoimme todeta, että investoinnit oli tehty oikeisiin kohteisiin. Pääasia, että olut on hyvää, ei korea pakkaus. Mukaan saimme/ostimme kohtalaisen annoksen iisalmelaista mallasjuomaa sekä lasit.
Pienen lepohetken jälkeen olimme valmiit iltaohjelmaan. Pronssiherrat Eduard Vilde ja Oscar Wilde, virolainen ja brittiläinen kirjailija toivottivat meidät tervetulleiksi café Wildeen. Salaatit musiikin kera maistuivat, mutta lyriikat jäivät suureksi osaksi ymmärtämättä. Tämä Jaak Jenssen (?) muisti kuitenkin meitä turkkulaisia unessa kuulemassaan karjalaisessa kansansävelmässä. Basisti oli muuten tosi hyvä!
Illallista söimme upeassa püssirohukelderissä: maittavaa possua, hapankaalia ja paistettua perunaa! Tarjoilu kuitenkin jätti toivomisen vaaraa. Potut tuotiin hyvissä ajoin jäähtymään, possujen leikkaaminen vei kaverilta niin kauan, ettei LSO:lle olisi ollut mitään asiaa. Toinen pää pöydästä tilaili jo vanatallinnaa, kun toinen vielä kuolasi ensimmäisten possunluiden perään. Niin, ja se ruokajuoma jäi useimmille tulematta.
Olisiko palveluun vaikuttanut paikallisten opiskelijoiden vapunjuhlinta?
Kohtalaisessa aikataulussa pääsimme taas liikkeelle, vaikka lähtö oli aikainen ja edellisenä päivänä vauhdissa oli oltu parikymmentä tuntia. Latvian puolelle pääsimme sujuvasti ja taukoa vietimme Turaidassa, linnanraunioiden kupeessa. Paikallinen ravintola possu- ja hapankaalipitoisine lounaineen ei saanut asiakkaita. Sen sijaan alakerran kafeniza teki hyvän tilin. Muutamat reippaat tukivat myös linnan restaurointia maksamalla latin (n.11 FIM) pikakäynnistä raunioilla ja tornissa.
Pääkohteessamme Riiassa olimme Hurtownia-tyyliin ajoissa. Heti vain vauhdilla tutustumaan kulttuuripääkaupunkiin, joka tänä vuonna viettää 800-vuotisjuhliaan.
Hienoja vanhoja taloja läkähdyksiin asti, kuin Puolalanpuistoa, Töölöä ja Eiraa korttelikaupalla. Niskat kipeiksi ihailimme jugendin muotoja (Hasse!!!). Oppaamme selvitti hienosti historiaa läheltä ja kaukaa. Kaupustelijat ja kerjäläiset pyörivät ympärillä, mutta taskuvaraspoika poistui kiukkua puhisten huomattuaan porukkamme hyvin valmennetuksi.
Illalliselle kävimme ravintola Staburgasiin, jossa talon yhtye jo innokkaana yleisöään odotti. Viihtyisässä kellariravintolassa eteemme kannettiin HAPANKAALIA, PAISTETTUJA PERUNOITA ja, kuten arvata saattoi, POSSUA! No, mitäpä valittamaan, koska ruoka oli hyvää ja olutkin tuli ajoissa. Palan painikkeeksi panimme hieman jalalla koreasti. Bändi pysyi hyvin tahdissa, varsinkin basisti ja rumpali..
Pitkästä aikaa kiireetön aamu. Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen useimmat taisivat löytää itsensä torilta ihmettelemässä tavaran paljoutta. Kojua ja hallia riitti joka lähtöön, samoin tuoksuja. Oppaamme mukaan myyjiä ja asiakkaita oli liikkeellä tavallista vähemmän –no, ehkä se oli vain hyväksi.
Suurin osa porukasta oli kyltymättömiä bussimatkaajia ja otti osaa Jurmalan ja Rundalen kierrokselle. Toiset kai parantelivat pukamiaan kaupungin kaupoissa ja kuppiloissa. Jurmalan hiekkakangaskaupungissa ihmettelimme epärehellisillä ja rehellisillä (lue: laillisilla, mutta moraalittomilla) keinolla rakennettuja ja kunnostettuja pitsihuviloita ja tornilinnoja. Varsinainen remonttireiskojen kultakaivos!
Ja jostain syystä päivän ainoa 10 minuutin sadekuuro osui juuri siihen hetkeen, kun meidän olisi pitänyt ihailla Itämeren kuuluisimpia rantahietikoita.
Rundalen palatsi oli näyttävä paikka. Pitkät valoisat käytävät, värikkäät silkkitapetit, upeat kattomaalaukset ja kipsikoristeet käänsivät taas päätä joka suuntaan. Hyvää jumppaa päätettä tuijottaville ekonomeille.
Lounasta jouduimme syömään keittiön puolelle toisin kuin ”paremmat” valtiovieraat. Sinänsä ymmärrettävää. Vartaat avouuneissa saivat meidät varuillemme: sittenkin porsasta??? No ei, maukasta kaalikeittoa tällä kertaa, tumman ja vaalean oluen keralla.
Eräät ruokailijat olivat joutuneet istumaan uuniin, syynä varmaankin heidän liekehtivä jälkiruokansa. No, joutuupa Ricossa varomaton syömään Näköpisteen vanhassa vessassa. Itse syön mieluummin vaikka näöntarkastushuoneessa.
Vielä yksi linna, Bauska, mutta sen kuittasimme ohi ajamalla. Olihan näitä jo nähty.
Illallispaikkamme Lido-keskus herätti ristiriitaisia ennakko-odotuksia, mutta taisi kuitenkin olla positiivisesti mieleenpainuva kokemus. Ulkoa se oli sekoitus Puuhamaata, Bomba-taloa ja vielä Samppalinnaakin, mutta sisällä meitä odotti ihmeellinen ruokaparatiisi. Tarjolla oli, sanoisinko, satoja ruoka-artikkeleja kulhot kukkuroillaan.
Mahtoiko kukaan maistaa niitä houkuttelevan näköisiä possunpotkia ja hapankaaleja?
Ainakin kala, kana ja jälkiruokamansikat taisivat olla halutuimpia ostoksia. Silmät söivät enemmän kuin vatsa ja tarjotin vetivät.
Illallisen jälkeen joukko sulautui Riian yöhön. Sunnuntaiyö oli melko hiljainen, ja yleisin kuultu kieli kaduilla ja kujilla oli tuttu liivin sukulaiskieli. Osa ainakin nautiskeli swingin svengistä paikallisessa jazz-luolassa ja toinen joukko jatkoi kuuluisten britti-kirjailijoiden jalanjäljissä Dickens-pubissa.
Huomionarvoista maanantaiaamussa oli se, että Kimmo jäi aamiaisella ilman nakei ja suolakurkui. Huono ajoitus! Viimeisiä lateja haaskattiin toreilla ja kaupoissa, mutta saipa kerjäläismummokin jotain. Kiitokseksi tuli runsaasti siunausta. Kimmo tuki eläkkeellä olevaa kieltenopettajaa mukavan saksankielisen juttutuokion päätteeksi ostamalla häneltä Riga-kirjan. Eläke ei kuulemma riitä elämiseen.
Matka kohti Pernoa alkoi lounaalla Baltian ensimmäisessä, -82 rakennetussa pizzeriassa. Ennen sinne sai jonottaa sisäänpääsyä ja jopa maksaa siitä, nyt sai odottaa ainoastaan ruokaa (ne kabinetissa istuneet). Hauska paikka, eikä kai vähiten hovimestarittarensa ansiosta. Ensi vuonna jo historiaa. Pasikuikan kohtasimme Riianlahden rantahietikolla, missä heitimme (myös) juhlavat jäähyväiset Latvialle samppanjapullojen poksahdellessa. Matka jatkui rajan yli desinfiointialtaan ja –mattojen kautta kohti Pärnua ja Rannahotellia. A. Aalto ei pärjännyt aikanaan suun-nittelukilpailussa paikalliselle mestarille, mutta komeaa funkista tämäkin rakennus on.
Valkolakit painoimme päähämme Pärnu-hotellissa, missä nautimme pitkästä aikaa lehmänlihaillallisen.
Kuohujuomat tarjosi tyylikkäästi Riitta ja Liedon Säästöpankki.
Tapanin puhe ja punaiset ruusut kostuttivat naisten silmäkulmat.
Saarenmaan valssin kajahtaessa kaiuttimista ryntäsi joukkomme parketille. Siinä taisi mennä naapuriseurueen isännältä pasmat sekaisin. Tuosta innostuneena Hasse taikoi valssin sanat paperille ja sai ne vielä monistettuakin. Näin valettiin vankka perusta HT-laulukirjalle. Lisäksi siihen tullee muutamia juomalaulujakin, koskapa niitäkin illan mittaan tapailtiin vaihtelevalla menestyksellä. Vappuilotulitus tarjoiltiin vihmoisella torilla, mistä sitten siirryttiin yökerhoon tai hotellille - osa edestakaisin. Siinä vauhdissa katosi Kimmon valkolakki. Surku! Iloinen meno jatkui siitä huolimatta hotellin klo 22 suljetussa baarissa aina puoli kolmeen asti. Henkilökunta palveli, kun pojat aina välillä muistivat pyytää.
Aamuvirkut löytyivät kaupungilta aamukahvilta ja toriostoksilta. Hieno kaupunki tämä Pärnukin. Aamusauna tyylikkäissä tiloissa virkisti väsyneemmätkin, kun löylyn jälkeen saattoi ihailla Riianlahden hiekkarantoja kattoterassilta auringonpaisteessa ja raikkaassa tuulessa. Olutta ja siideriäkin oli joku tilannut saunalle ihan riittävästi!
Näitä 35kr maksaneita juomia myytiin sitten autossa kympillä; HT-olutekonomiaa…
Maittava wappubrunssi nautittiin pianomusiikin säestyksellä. Tälle Varissuon Liberacelle suorastaan sateli tippiä, ja talo tarjosi karaistusjookit. Tyylikästä.
Muistakaapa ihmiset sitruunamarinoitu (kirjo-)lohi: kalansiivuja tai -suikaleita, sitruunamehua, mausteeksi vähän suolaa ja mustapippuria, ehkä valkosipulia, muuta ei tarvita. Syödään seuraavana päivänä.
Valuuttatasapaino varmistettiin vielä Maksimarketissa ja Merekeskuksessa. Ainakin hyvä iisalmelainen olut (Tuulik) teki kauppansa. Raatihuoneentorillekin muutama ehti mukaan mannermaiseen kevättunnelmaan. Asiallinen ja osaava kuljettajamme sai kohtuullisen tipin lisäksi kotiinviemisiksi hyvää iisalmelaista olutta (A.LeCoq) laatikkokaupalla. Siis eikö olutseuralaisille enää maistu, vai onko laatu korvannut määrän? Helsinki-Turku –välillä Hurtownia Films esitti hilpeän pikauusinnan matkastamme.
Jääkäämme innolla odottamaan tulevia sähköposteja aiheesta ”Keväiset Olutmatkat Hurtownia Toursin tapaan”. Terveisin Kirjuri.