Böömi 2005 

4.5.

Boheemielämä lienee kutkutellut monen matkaan lähtijän mielikuvitusta. Ripauksen siitä saattoi aistia, kun lähtöaamuna ei tarvinnutkaan olla torinlaidalla jo kello viideltä aamulla.

No, tuskin Kimmo oli ainoa, joka kieriskeli lähtökuumeessa jo kukonlaulun aikaan.

Bussi starttasi joka tapauksessa jo aavistus ennen määräaikaa.

Hieman aiemminkin olisi voinut lähteä, sen koimme Kehä 3:lla iltapäiväruuhkassa ja vielä lentokentän lähtöselvityksessä. Koneen kiihdyttäessä nousuun saimme harvinaisen kokemuksen, kun nousukiito keskeytettiin ”teknisen vian” vuoksi. Mikä se oli, jäi hämärän peittoon. Hyvin kone kuitenkin jaksoi Prahaan asti.

Prahan lentoasemalta löytyi bussi, jossa luki kodikkaasti ”Hurtownia Tours”. ”Tukkumatkailijat Puolasta?”, ajatteli kadunmies ohi ajaessamme ja huomatessaan viiksekkään matkanjohtajan etupenkillä.

Romantic Hotel Mlyn, entinen Karlstejnin mylly, oli viehättävä näky joen varrella. Ikävä kyllä se oli myös vilkkaan junaradan varrella, mikä vähän haittasi sen puolen asukkaiden romantiikkaa (tai ainakin nukkumista). Huoneet olivat kyllä viihtyisät.

Ilta kului edullista olutta ja Becherovkaa maistellen sekä ruoka-annoksia odotellen. Juomalasit ja kananmunat taisivat loppua välillä kesken ihan Venäjä-tyyliin, sen verran kauan juomia ja omeletteja joutui odottelemaan. Henkilökunnan vieno toive olikin, että jos vielä syötte täällä, syökää samaa ruokaa ja tilatkaa etukäteen.

 

 

5.5

Kimmon nettisäätiedot lupailivat lomasääksemme sateita ja kylmää. Aamulenkillä tapasin paikallisen sääprofeetan, joka oli hieman toiveikkaampi. Siispä saimmekin nousta kohti linnaa melko mukavassa kelissä. Matka taittui viehättävän laaksokylän läpi, tuhannen kapakan kautta kuten entisellä oikeustieteilijällä. Ainakin kylän jokaisen kuppilan terassilla näkyi tuttuja kasvoja, kun maleksi ylämäkeen. Hevoskyydillä olisi päässyt nopeammin ja selvin päin huipulle.

 

Linnan irtaimistosta parhaiten jäi mieleen lohikäärmeen jäännökset. Ritari Dundee oli sen kai miekalla tappanut. Näköalat laaksoon olivat mahtavat.

Hotellilla oli päivällinen luvassa, mutta vaimon kanssa halusimme ruokaa heti, joten linnan portilla ollut mainos ”Vanhan Lohikäärmeen” kuppilasta veti puoleensa. Mainio talonpoikaishenkinen ravintola, maukasta ruokaa ja tummaa olutta, ja matka saattoi jatkua pitkin luontopolkuja eteenpäin. Digikameraan kuvattu seudun kartta apunamme suunnistimme läpi tammimetsien, kylien ja halki niittyjen takaisin hotellille. Siellä piti tutkia laukut, kun siivoojat olivat kuulemma siivonneet turhankin tarkasti. Leenan ja Juhan ilta sitten kuluikin paikallisten poliisien protokollan mukaan. Toivottavasti rikos selviää ja Leena saa korut takaisin.

 

6.5

Seuraava linna oli pääkaupunki Prahassa.

Sinne oli matkannut muutama muukin turisti pyhien viettoon, joten saimme seurata viehättävän oppaamme sateenvarjoa ja hattua melkoisessa ruuhkassa. Romanian pressan turvallisuudesta huolehtineiden karjujen kanssa tuli välillä kisaa, mutta näimme kai kaiken oleellisen. Pyhän Vituksen kappelissa kuvasimme oikein luvan kanssa, rehellisiä suomalaisia kun olemme.

Linnasta laskeuduimme pitkiä portaita alas rahvaan pariin ja huristimme sporalla ensimmäiseen panimokohteeseemme.

 

 Staropramen, Tsekin kolmanneksi suurin panimo tarjosi silmiähivelevän kierroksen tehtaalla ja makoisat tuoreoluet päälle. Fiksuimmat ja janoisimmat siirtyivät ensimmäisen jälkeen uudestaan jonon hännille. Panimoravintolan perinneruuat olivat reissun parhaat (subj. mielipide).

Ja taas mentiin sporalla, nyt kohti Kaarlen siltaa. Sillalla porukka pikkuhiljaa hajosi omille teilleen erilaisten kulttuurien pariin. Tarjonta tuntui olevan todella runsasta ja monipuolista.

Iltakymmeneltä, kun palailimme bussille, saimme nauttia yllätyksellisestä ilotulituksesta Vltava-joella. Vähän harmittavaisempi, puolisen tuntia meitä myöhästyttänyt yllätys oli sen unohtuneen repun tarina, joka kuitenkin päättyi onnellisesti. Petterin repusta taisi sen jälkeen huolehtia ainakin 36 avuliasta…

 

 

7.5

Amerikkalaiset sotilaat vapauttivat tsekit natsien ikeen alta 60 vuotta sitten, ja niinpä liehuivat jenkkiliput Plzenin lippusaloissa, kun saavuimme Urguell-panimolle. Panimomuseolla saimme mielenkiintoisen tietoiskun entisaikojen oluenvalmistuksesta ja suodattamatonta pilsua päälle. Sepä maistuikin hyvältä pihalla auringonpaisteessa pitkän janoisen odottelun päätteeksi. Varsinainen panimokierros tutustutti meidät moderniin, mutta mennyttä kunnioittavaan panimoon. Kilometrien pituisesta kellariverkostosta tutustuimme onneksi vain osaan, vaikka ei siellä paljon kylmempää ollut kuin ulkona. Kova on ollut niiden tynnyrimiesten osa, joiden (lyhyen) elämän tehtävänä oli rantasaunan kokoisten tynnyreiden pinoaminen hämärissä ja kosteissa kellareissa. Tammitynnyristä, pienestä hanasta laskettu elävä olut (terkut Urmakselle) oli kuitenkin huojentava kokemus; eivät ne pojat työtään turhan takia tehneet!

 

 

Majapaikkaamme Ceske Budejovicessa saavuimme viimeisen kilometrin jalan; silta ei kestä isoja busseja. Kunnianarvoisaan hotelli Zvoniin majoituimme kauniin fasadin herättämin toivein, mutta totuus olikin reaalisosialismia parha pahimmillaan. No, vankilasellistä ei kuitenkaan olisi voinut lähteä kylille etsimään mukavaa iltapaikkaa.

Hakusessa ne paikat vähän olivat: melua, tupakansavua ja jääkiekkoa seuraavaa nuorisoa kuppiloissa tai sitten tyhjiä ja liian hienon tuntuisia ravintoloita. Olimmeko nirsoja??

Päivin kanssa löysimme kanavan varresta viihtyisän ja savuttoman pohjakerrospizzerian, jossa hyvän pizzan lisäksi saimme maistaa tummaa Budveiseria. Hyvää se olikin, lähempänä Olvin tummaa kuin tummaa Velkoa tai Staroa.

 

8.5.

Toukokuun toinen sunnuntai, aamu avattiin siis kuohuvalla maljalla äideille. Ohjelma jatkui hyisellä kävelyllä kauniissa keskustassa. Oppaamme, joka pystyi puhumaan minuuttitolkulla näennäisesti hengittämättä, joutui kilpailemaan suosiosta kadun aurinkoisen puolen kanssa.

Hlubovan linnassa sentään oli lämpimämpää kuin ulkona ja näkemistäkin ihan mykistykseen asti. On siinä talossa rahaa palanut aina, kun on ”pientä” remonttia tehty rakennus- ja sisustusmuotien muuttuessa. Mahtava työllistämisvaikutus käsityöläisten ammattikunnille.

 

Matkalla takaisin hotellille poikkesimme myös tuhlaamassa rahaa seudun suurimmassa ja kauneimmassa marketissa – hyviä ja edullisia ostoksia tietysti.

Reissun kolmas panimokierros sujui jo totutusti, suodattamattomat laskettiin tällä kertaa terästynnyreistä eikä opastytöllä ollut puutetta vapaaehtoisista apu-ukoista.

Illallisella panimon ravintolassa oli tarjolla runsas, mutta raskas menu. Kuvaavaa oli kevyenä väliruokana ollut kylmä makkara. Olutta oli palanpaineeksi riittävästi, tumman hanan tyhjyys tosin vähän harmitti (kuten myös Suomen ailahtelevainen peli ).

Meitä viihdyttäneen perinnebändin suosikkiasuste oli nahkahousut, mutta porukkamme miesten keskuudessa kasvoi punaisen fleesen suosio illan mittaan. Viimeisten valssien jälkeen loppui tarjoilu ja baarin pojat kiillottivat messinkitiskin seuraavan päivän tuoppeja odottamaan. Me taasen siirryimme vielä yhdeksi yöksi hotelliselliin lusimaan.

 

9.5.

Viimeinen päivä kuluikin kotiinpäin palaillessa. Lento ja matkatavarat antoivat vähän odottaa, mutta loppujen lopuksi olimme hyvissä ajoin takaisin ryssänkirkolla. Jäämme odottamaan, milloin näemme Kimmon johtavan joukkoja uudessa punaisessa solmiossaan.

 

Terveisin Aki, mukana juonut